Nyt ollaan siis kotiuduttu Oulusta. Suurempia kommelluksia ei matkalla sattunut, navigaattorinkin kanssa matkustaminen onnistui aivan yli odotusten. Itse kisa taas... No, sanotaan vaikka että Lennon oli Lennon; intoa riitti, tekniikkaa ei.

Kisan ensimmäinen katastrofi oli paikalla istuminen. Lennonilla oli tylsää, joten se ei millään malttanut keskittyä siihen mitä ollaan tekemässä. Siispä se lähti mukaani kun olin jättämässä sitä. Paikallamakuussa ärähdin sille vähän ennen ja se skarppasi hyvin, ja siinä pistevähennykset tulivatkin pääosin omista varmisteluistani.

Seuraavassa kehässä tehtiin seuraaminen ja metallihyppynouto. Lennonin seuraaminen oli pääosin oikein hyvää, mutta pysähdykset olivat vinoja ja luultavasti siinä oli jotain muutakin häikkää. Seuraamskaavio itsessään oli tosi tiheä, koko ajan tapahtui enkä siksi oikein itsekkään ollut siinä mukana. Nouto oli hyvä, pitkästä aikaa se ei sylkenyt kapulaa! Palautus oli tosin kaaaaukana...

Kolmoskehään pääsimme aika pian, Lennonin ruutu oli ihan nappisuoritus, paremmin se ei olisi sitä voinut tehdä. :) Luoksetulossa pysähdykset oli tuomarin mielestä liian pitkät, *enmääainakaamitäähuomannu... krhm.* Lennon ei vaan näe mitään järkeä pysähtyä kun on kerran hyvään vauhtiin päässyt. Kaukot oli ihan ok, oli tosin edennyt hieman muttei ihan kamalan pahasti.

Viimeisessä kehässä idari oli ensimmäisenä, ja se oli suht kamala. Lennon jäi seisomaan istumisessa ja annoin sille uuden käskyn, mitä olen vannonut etten tee ikinä. No, onnekseni Lennon noudatti sitä. Muut asennot oli ihan hyvät. Ohjatussa taas Lennon ei jälleen keskittynyt yhtään, eikä siksi katsonut kapuloitten vientiä. Pisteelle lähettäessäni näin jo että ongelmia on tulossa, nimittäin äijä meni sinne selkeästi ajatellen "ei sun kato tartte mua ees ohjata ku kyl mää tierän että mää olen ruutuun menossa." Lähetin sen kapulalle -->lähti "ruutuun"-->Pysäytin, odotin ja lähetin kapulalle-->lähti "ruutuun"-->kehänauha tuli vastaan-->pysähtyi, katsoi vihdoin minua "ei tääl oo ruutuu, mitä sä huijjasit?"-->lähetin kapulalle-->meni keskimmäiselle-->pysäytin, lähetin vasemmalle-->nouti kapulan. Teki mieli näyttää Lennonille kieltä, mutta tehtiin kuitenkin vielä vika liike, jossa olin jo varautunut siihe että nollaa sen. Tunnaria siis. Meillä kävi tuuri, ja oma kapula oli suoraan sillä linjalla jonne Lennon lähti. Kapuloitahan se ei haistellut kertaakaan, mutta saatiin silti pisteitä kun juoksi suoraan hakemaan oman ja katastrofaalinen kisa oli vihdoin ohi. :p

Pistesaldo näytti siis tältä:

Paikalla istuminen: 0
Paikalla makaaminen: 8
Seuraaminen: 7.5
Idari: 6
Luoksetulo: 0
Ruutu: 8
Ohjattu: 0
Metalli: 8.5
Tunnari: 8
Kaukot: 7

Ja yhteensä 166 p, ja EVL0. Tästä on onneksi enää yksi suunta, ylöspäin... Tämän kisan jälkeen tosin tuskin lähestymme enää ikinä sm-kisoja.

Jotain hyvää reissusta sanoakseni, mökkimme Nallikarilla oli aivan ihana. Etenkin Stella nautti suuresti merestä joka oli lähes suoraan takapihalla. Lennon taas ihastui suuriin ikkunoihin joista oli hyvä katsella ulos ja mietiskellä elämän tarkoitusta. Tai ehkä se suunnitteli koko kesäkuun kestävää lomaansa...