Tai no, ainakin itselle hyvä mieli.

Jostain aivan käsittämättömästä syystä päädyin ilmoittamaan Stellan PORSK:in järjestämiin tokon iltakisoihin. Kotikenttä etu, siistiä! Sieltä haetaan vika avoimenluokan ykkönen, piece of cake. Pari viikkoa ennen iski ehkä lievä paniikki, pitäiskö ehkä treenata? Niinkun siis, ihan tosissaan?

Kisapaikkahan oli, kuten edellä mainittu, meille hyvinkin tuttu. Silti aivan totaalinen pakokauhun tunne joka minut valtasi sinne saapuessani oli täysin uutta. Reilu vuosi sitten käydyn kotikisan kauhut kummittelivat vielä tuoreena muistissani. Nillan sanoja lainatakseni Stella on kuitenkin aikuistunut tosi paljon ja sen itsevarmuus on kasvanut kohisten. Ja tänään se näkyi. Kaikella järjellä ajateltuna etenkin paikallolon jännittäminen oli ihan tyhmää, sillä näkösuojahan oli Stellalle tuttu ja selkeä. Eikä se viime kisassakaan (olkoonkin että siitä on vuosi aikaa) vinkunut, huutanut, karannut eikä purrut tuomaria tai vieruskaverin kankkua. Kuitenkin tunsin aivan suunnatonta helpotusta tullessani takaisin ja huomatessani, että Stella oli jopa rentoutunut niiden kolmen minuutin aikana. Siellä se makoili etujalat somasti ristissä ja vaikutti jopa yllättyneeltä pikaisesta paluustani. Kymppiä tuomari liikkeestä tarjosi, ja kyllähän se meille kelpasi.

Lopuista liikkeistä on turha edes alkaa kirjoittamaan. Jos haluatte tietää miten ne menivät, niin lukekaa tokon sääntökirjasta millainen on ihannesuoritus. No okei, poikkeukset vahvistavat säännön, joten kerrottakoon ettemme sentäs täysien pisteiden suoritukseen kyenneet. Luoksetulossa pysähdys oli kyllä oikein nopea, kuten kuuluukin, mutta kuitenkin sen verran hidas että saimme siitä 9. Tai ehkä tuomari ei pitänyt ideasta että koira tulee peruuttaen viimeiset metrit sivulle. Eikä Stella edes hidastanut, siitä olisi pitänyt saada jo lisäpisteitä.

Toinen poikkeuksen vahvistavista säännöistä oli "kaukokäskyt", kuten sääntökirja liikkeen nimeksi väittää. Stella(kaan) ei ole ikinä ymmärtänyt tämän liikkeen kauneutta, ja sen mielestä on oikeutettua jättää ensimmäinen istumaan nousu vajaaksi. Tänään sitä ei tosin huvittanut nousta ollenkaan, joten kaksi käskyähän siihen sitten meni että se suostui nousta istumaan.

Näillä saatiin kasaan yhteensä 191 pistettä, joka oli tuomarin mielestä ihan KP:n arvoinen suoritus. Ja heruihan sillä luokkavoittokin. Ai niin, ja TK2 tietenkin.

Stella ei kuitenkaan ole pöllömpi toko koira. Vaikka vasta avoimessa ollaankin, niin mielestäni sekin kertoo jo jotain että koulutustunnuksen saamiseen tarvittiin vain 4 kisaa. Okei, nyt joku varmasti ajattelee, että hyvältä koiralta se onnistuu kyllä kolmella kisalla. Olisi se onnistunut Stellaltakin, mutta kuten olen jo maininnut, välissä oli myös se yksi kauhujen kisa, joka päätyi siihen että keskeytin koko pas... tai siis koitoksen. Ja muut avoimen ykkösethän irtosivat pistein 182 ja 191,5 (joukkue SM) eli: ei pöllömpi toko koira (ja nyt kun leijumisen makuun päästiin, kaikissa kokeissa sijoitus sekä KP. IN YOUR FACE JERKS). Ja ottaen huomioon että Lennonilla meni samaan noin kahdeksan koetta...

Nyt on taas vähän aikaa mukavan itsevarma olo. Voittajan kokeitahan olen ilmoittanut jo koko joukon, mutta mitäs sitä turhaan panikoimaan. Ennenkuin sitten pari viikkoa ennen...

Panikoimisesta tuli mieleen, suurissa palkintogaaloissahan on tapana kiittää sponsoria, äitiä, isää ja naapurin marsua. Myös postinkantaja, MTV ja torimyyjä saavat yleensä osansa. Minä kiitän kuitenkin kaikkien edellä mainittujen lisäksi Lennonia, joka huolehti mielenterveydestäni koko kokeen ajan. Ei vaan ihan tosissaan, ilman Lennonia koko suoritus olisi mennyt ihan tärinäksi ja itkemiseksi. Nyt saatoin välillä hakea Lennonin, rutistaa sitä lujasti ja tehdä jonkin lyhyen jutun jonka se osaa. Näin Lennonilla oli kivaa, ja oma itseluottamukseni pysyi jotenkuten koholla: olenhan saanut senkin jo evl:ään.

Pitkä matka on vielä jonnekkin, mutta sitä on silti taitettava vain askel kerrallaan. Ja se ei pelaa joka pelkää, who says you can't go home?