Junnujen SM-kisat nimittäin.

Lauantaina skabattiin agilityssä. Karsinta rata oli virallinen agilityrata luokittain. Jokaisesta luokasta kolme parasta tuloksen tehnyttä pääsi jatkoon finaaliradalle, jossa ratkottiin Suomen mestaruudet epävirallisella agilityradalla säkäluokittain. Sen enempää tapahtumia erittelemättä, sekä Lennon että Stella lunastivat paikan finaaliin. Arvoin itselleni kilpailunumerot 701 ja 719, mikä merkitsi että sekä Lennon että Stella starttasivat ensimmäisinä radoillaan.

Minit tietysti aloittivat. Stellan rata sujui oikein hienosti, nollarata alla ja enää 3 hyppyä putken jälkeen, helppo nakki. Mistä lie ajatushäiriöstä johtui, mutta Stella paineli kuitenkin suoraan putken suun ohi sen takana olevan palkintopöydän alle heittäen matkalla lentopusun ratatyöntekijälle. Kai se ajatteli käydä jo valmiiksi valitsemassa palkintonsa. Tuomarin käsityksen mukaan kuitenkin radalta poistuminen johtaa suorituksen hylkäämiseen, ja niin hän vain risti kätensä.

Medien rataantutustuminen oli sitten aika piakkoin mini-radan jälkeen, ja menin sinne muodon vuoksi vähän katselemaan paikkoja. Ohjaus oli minulle melko selvillä jo Stellan rataantutustumisen aikana, mutta katsoin paikat vielä käytännössä. Kuten sanottu, myös Lennon starttasi radalle ensimmäisenä. Lennon oli uskomattoman hyvä, se oli nopea ja muisti jopa taas nostaa jalkojaan ennen hyppäämistä. Rata sujuikin ongelmitta, kunnes se unohti hetkellisesti takapäänsä ennen puomia olleessa hyppy hässäkässä. Olin melko varma, että rima putosi, mutta emme jääneet sitä ihmettelemään vaan painoimme vain eteenpäin. Vitonen tai ei, olin silti tyytyväinen Lennoniin, joka jaksoi rankan ajomatkan ja levottoman yön jälkeen hypätä kaksi rataa ja olla skarppina koko pitkän kisapäivän ajan.

Olin kuitenkin niiin väärässä, teimme puhtaan, nopean nollan ja sijoituimme medeissä nuorten agi SM-3:ksi!

Palkintojenjaon jälkeen lähdimme tottakai "juhlimaan" ja syömään päivän ensimmäisen ruuan (aivan, klo 19.00 illalla... On tämä agility mukavaa kun tulee samalla paastottuakin säännöllisesti) ja sitten nukkumaan ja valmistautumaan seuraavan päivän tokoon.

Seuraavana aamuna odotin paniikin iskevän taas päälle, mutta olinkin tosi rento ja oli kiva mennä suorittamaan. Lennon teki evl:ssä oikein nätin kokonaisuuden, mutta jäi ruudussa etureunaan josta annoin sille hätäisesti uuden käskyn, jolla ei mennyt vieläkään kunnolla ruutuun. Liikkuri ei tosiaankaan ollut tehtäviensä tasalla, ja hän käski minun lähteä kohti koiraa. Ajattelin siksi, että liike on jo mennyt nollille ja annoin uuden käskyn, vaikka Lennon olisi kyllä mennyt sillä edelliselläkin jos olisi saanut miettiä pari sekuntia. Oli siellä muutakin ärsyttävää hässäkkää liikkurin osalta, mutta niitä nyt sen enempää puimatta... Loppupisteet 238,5 ja EVL2. Jossittelu on tyhmää ja turhaa, mutta ruudusta ei olisi tarvinnut saada kuin 5 niin olisi ollut ykkönen... Tällä sijoituimme toiseksi, paikalla kun oli hurjat kaksi (2) osallistujaa erikoisvoittajaluokassa.

Sitten oli Stellan vuoro tehdä debyyttinsä voittajaluokassa, osallistujia oli jälleen hurjat kaksi (2). Ja kuinkas muuten, toinen voittajaluokan koirista karkasi paikaltaan ennen kuin ohjaaja ehti edes näkösuojaan. Onneksi lisäkoiraksi otettu kultainennoutaja oli välissä eikä berni päässyt ensimmäisenä huohottamaan Stellan niskaan, Stella nimittäin ei olisi sen jälkeen pysynyt paikallamakuussa enää ikinä tällä vuosituhannella... 4 minuuttia meni joutuisasti, ja haimme koirat pois. Vanha kultainen oli oikea hengenpelastaja, sillä se sai olemuksellaan jopa Stellan hieman rauhoittumaan. Kaiken hässäkän jälkeen saimme paikallamakuusta 9,5! Stella teki kaikki liikkeet sillä upealla innolla ja täsmällisyydellä jolla se aina työskentelee. Mutta sitten... Ensimmäistä kertaa ikinä se otti luoksetulon seisomisen pitkäksi (ja karkasi pirulainen ennen liikkurin lupaa!). Tästä 6,5. Sen jälkeen ruutu. Stella katseli ruutuun lupaavasti, ja lähtikin sinne käskylläni oikein hyvin. Olin itsekin hyvin mukana, ja sain käskytettyä salamannopeudella liikkuvan mustan pysähtymään ruutuun ennen kuin se meni takareunasta ulos. Ajattelin tietysti vain "vau, mieletöntä. Se meni noin hyvin ruutuun." ja lähdin suu korvissa kohti koiraa. Stella ajatteli tietysti "vau, mieletöntä. Se on noin iloinen." ja karkasi ruudusta suu korvissa ennen ensimmäistä käännöstä. Pisteet riittivät kuitenkin yhden nollan jälkeenkin hyvään kakkostulokseen 249 pistettä, ja kun toinen koirakko oli nollannut muutaman liikkeen, voitimme voittajaluokan luokan ainoalla tuloksella.

Tavallaan olen tietysti oikein tyytyväinen viikonlopun tuloksiin, mutta toisaalta kyllä harmittaa että lauantain viralliselta radalta saimme 5 virhettä ja sijoituimme sillä toiseksi (sijoitusnolla meni siis yhden pitkän kaarroksen takia sivu suun) ja sunnuntaina liikkurin mokan takia Lennonilta meni ensimmäinen ykköstulos hukkaan. Voihan... Peruna kera tupeen.

Matka oli itsessään oikein hauska, vöyriläiset olivat oikein mukavaa porukkaa, "kylilläkin" moikkailtiin muita vaikkei naama ollutkaan tuttu. Kisapaikka oli i h a n a, golfkenttä laskettelukeskuksen juuressa joten se oli todella tasainen ja siisti, ja nurmi oli niin lyhyttä ettei ohjaajankaan tarvinnut arvailla minne kapula lensi. Kisapaikalla keittiöhenkilöt tekivät pyynnöstä vaikka minkälaisia sämpylöitä ja tulospalvelu sekä kuulutukset pelasivat. Ja palkinnot sitten... Ne olivat todella r u n s a a t, kisan sponsori Robur oli lahjoittanut ruokaa (kisan loppuessa olimme voittaneet sitä yhteensä 42 kiloa, sillä 1. sijalle tullut sai 15 kg, 2. sijalle tullut 7 kg.), kennelliitto antoi valtavat pokaalit ja ruusut, kisajärjestäjät jakoivat myös pokaalit ja ruusukkeet omasta takaa ja lisäksi kankaiset pussit tapahtuman logolla, jotka olivat täynnä koiranherkkuja sekä leluja. Myös Vaasan kennelpiiri muisti voittajia muistoesineellä, joka oli tosi kaunis. Järjestäjät antoivat myös kaikille osallistujille puisen muistoesineen, myöskin tapahtuman logolla, ja pussillisen karkkia. Hienoa nähdä kuinka he olivat oikeasti panostaneet tapahtumaan. Tack WOFF, det var jätte roligt att tävlä där! (Älkää loukkaantuko kieliopistani, en tosiaankaan ole ruotsinkielinen...)

Ai niin, eivätkä tuomaritkaan olleet mitään tuulesta temmattuja puskajusseja, vaan tokon arvosteli Piritta Pärssinen, tokon maajoukkueenjohtaja ja agilityn Markku Vuorinen joka on, öh... No, vähemmän tokon maajoukkueenjohtaja.

ps. Jos joskus pysähdytte Parkanoon, teidän on p a k k o käydä Euro Hamsterissa (sen tunnistaa logosta jossa on peruna tupee päässään).