No rehellisyyden nimissä, ei siellä niin paljoa satanut, mutta täytyihän mun nyt joku älyn väläys otsikkoon tunkea. Enivei, build a bridge and get over it.

Sanna (vai Tuija?) teki treenin, joka oli todella vaikea. Stella ei ollut ihan vedossa (johtuikohan sateesta vai mistä? Joka tapauksessa se haistatti käskyille ja paineli satasta minne tahtoi) ja lisäksi ohjasin itse kuin perunasäkki täynnä... no, perunoita, joten koko treeni oli aika kaoottinen. Lennon oli kuitenkin hyvä vaikkei sitä taas leikityttänyt yhtään. Lievä pettymys, sillä viime aikoina olen voinut tehdä jopa tokotreenejä saalispalkkauksella. Ja SE on jo paljon, uskokaa pois.

Huomenna (tai oikeammin tänään) voisi ehkä jättää sittenki treenaamatta tokoa. Vaikka oikeasti kyllä pitäisi, mutta tietääpä sitten ketä syyttää kun ei liikkeet toimikkaan kisoissa. Tietää ketä syyttää kun koira tulee läpijuoksuna luoksetulon tai ei löydä ruutua. Tietää ketä syyttää kun koira tuo väärän tunnarin, ja etenee kaukoissa viisi omaa mittaansa. Jep, ehkä me sitten kuitenkin treenataan huomenna...