Vooi pojat, sieltä se tuli: täydellinen tietoisuus siitä, että ihan aikuisten oikeesti mulla olisi nyt kaksi evl koiraa... Apua?

Stella ei osaa liikkeitä, enkä minä niitä osaa opettaa. Jäävuorenhuippua hipoakseni; ruudun loppu ei toimi, tunnari toimii toistaiseksi, mutta vire heittelee siinä maan ja taivaan välillä niin, että korkeassa vireessä se nappaa ensin viisi kapulaa suuhunsa ja etsii sitten oman palauttaen pureskellen ja matalassa vireessä se lähtee kapuloille turpiin saaneen näköisenä, seisoo kapuloiden päällä turpiin saaneen näköisenä, haistaa kapuloita pikaisesti turpiin saaneen näköisenä ja parhaassa tapauksessa ottaa ehkä jopa oman suuhunsa (turpiin saaneen näköisenä, kuinkas muuten) ja painelee se suussaan joko autolle tai pissalle. (On tunnarissa toki hyviäkin suorituksia, ja ne ovatkin sitten upeita. Ne vain unohtuvat aina silloin tällöin) Idari... Kannattaakohan siitä edes aloittaa... Älkää toki luulko, että olisin treenannut pelkkää liikkeestä istumista koko kuukauden. En suinkaan, mutta kun Stellan mielestä yksi asento kerrallaan riittää varsin hyvin (kyllä vain, alemmissa luokissa meillä oli paljon ongelmia jättävien kanssa...). Paikalla istuminen onnistuu kyllä, mutta sitä saamme treenata ainakin seuraavat 5 vuotta ennen kuin voimme mennä kisoihin. Kyllä Stella toki nytkin istuu, vaikka koko 2 min, mutta jälleen turpaan saaneen näköisenä. Ja tämä +  oma kisajännitykseni + Stellan paineistuminen = järjetön huuto, karkaaminen ja hyvin todennäköisesti tuomarilta pyyntö olla tulematta kisoihin enää ikinä.

Minäkö muka ottaisin turhaan paineita asioista? Älkää nyt naurattako, minähän olen kuin buddha, sielunrauhan ja täydellisen itsehillinnän ruumiillistuma. Vai milloin olette muka viimeksi nähneet minun päästävän tunteeni pintaan tai toimivan täysin impulssiivisesti?